 |
| Iines |
10.3.1998, kuusitoista vuotta sitten koin jotain sellaista, mitä kokiessani tiesi, etten enää koskaan tule uudelleen kokemaan. Silloin syntyi kuopukseni, hän sai myöhemmin nimekseen Iines. Elämä on ihmeellistä, sain vielä pienen tytön, olin nimittäin ajatellut, että en enää saa lapsia. Kiitos miehelle, jonka kanssa jaan nykyään elämäni. Minulla oli jo kolme mainiota lasta,
tyttö ja kaksi poikasta. He ovat tehneet minusta rikkaan. Olen pienestä tytöstä lähtien halunnut olla äiti ja muistan kuinka toivoin, että saisin neljä lasta, niin minä sitten sainkin. No, nyt haluaisin mummiksi, siihen en oikein itse voi vaikuttaa:-). Olen kyllä jo virkannut isoäidin neljöistä pienen peiton.
 |
| Käyttöä odotellessa... |
Elämäni on minua taas puhutellut, johtuu varmaan lasten syntymäpäivistä, kolmella on synttärit näin maaliskuulla ja yhdellä tammikuussa. Elämänpolkuni ei ole aina mennyt selkeää ja tasaista polkua. Siinä on ollut nousuja, laskuja, mutkia, kantoja, tasamaata, kauniita metsä- ja marjamaita, puroja ja risteyksiä. Koen, että olen kuitenkin osannut valita oikean polun, vaikka se risteyskohdassa olisi näyttäytynytkin kantoiselta.
 |
| Kaikki minun lapseni |
Linda Olsson kirjoittaa kirjassaan seuraavasti: ”Olin hyväksynyt sen, että kaikki synkät muistot olivat minun. Mutten ollut koskaan tajunnut, että kauniitkin muistot olivat minun. Minulla oli oikeus niihin. Ja minulla oli oikeus helliä niitä riippumatta siitä, mitä tapahtui ennen ja jälkeen.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti